perjantai 22. toukokuuta 2015



IV Helvetti irti



Tshokke riuhtaisee itsensä irti
– ylikonstaapeli Milan kertoo pelastumisestaan









Raatihuoneella poliisiosastossa Tshokkea ryhdyttiin tarkastamaan lähemmin. Milan ja Ylänen kopeloivat latvialaisen taskuja pitäen samalla toisella kädellä kiinni Tshokken käsistä. ”Nenäliinataskusta” löydettiin toinen pistooli. Vain povitaskut olivat enää katsomatta, kun kumouksellinen riuhtaisi itsensä yhtäkkiä irti ja povaristaan kiskaisemallaan pitkällä veitsipistimellä sivalsi Yläsen kämmenen halki. Ylänen pääsi syntyneessä tuoksinassa pakenemaan ovesta, mutta entäpä Milan? Hän itse muistelee näin:
”Olin juuri kurottamassa penkille miehen kelloa ja kukkaroa, kun tämä äkkiä kovalla tempauksella sai vasemman kätensä irti minulta, ottaen sillä pikkutakkinsa oikeanpuoleisesta povitaskusta esille pitkän kaksiteräisen pistintikarin, jolla silmänräpäyksessä sivalsi toverini toisen kämmenen sisäpuolen miltei poikki. Yritin mieheen käsiksi, mutten onnistunut ja toverini taistelukelpoisuutensa menettäneenä kun poistui, kohdisti Tschokke minuun koko hyökkäyksensä voiman”.
 






Kahakassa haavoittuneet ylikonstaapeli John Milan ja konstaapeli Heikki Ylänen.

 







”Luin miehen silmistä tuomioni, mutta Korkeimman sallimuksesta säästyin sillä kertaa. Olin saanut useita tikarin pistoja, isompia ja pienempiä, eri osiin ruumistani, kun onnistuin tuupata miehen erilleen itsestäni. Tätä pientä väliaikaa hyväkseni käyttäen onnistuin temmata penkiltä miehen Browning-pistoolin, jolla olisin helposti voinut hirtehistä pitää aisoissa, mutta en tälläkään kertaa paremmin kuin silloinkaan, voi selittää syytä, joka aiheutti sen, että lensin kovalla voimalla selälleni, lyöden takaraivoni kovasti asfalttipermantoon.

Onni onnettomuudessani oli, etten menettänyt tajuntaani, vaikka silmissäni näin eriskummaisia tähtösiä, sillä mies hyppäsi juuri silloin kuin tiikeri tikari koholla, antaakseen minulle kuoloniskun. Kai on sillä tavalla, että tavallisen ihmisen on vaikea ottaa toista hengiltä, ellei suoranainen silmänräpäyksellinen pakko sitä vaadi. Niin ainakin ajattelin, sillä kun Tschokke teki viimeisen hyökkäyksensä minun lattialla maatessani, nostin browningin häntä kohden, ampuakseni hänet armotta, mutta kun hän pelosta perääntyi ja juoksi ikkunaan, minkä ruutuja alkoi tikarillaan särkeä, jättäen minut rauhaan, niin en enää ampumista ajatellutkaan.

Jos Tschokke oli hullu yrittäessään ikkunan kautta paeta monenkertaisen poliisiketjun läpi, niin olin minä vielä hullumpi kun en kädessäni olevalla browningilla pakottanut miestä heittämään tikarinsa. Sillä asia olisi ollut selvä. Päinvastoin tein itseni syypääksi niin suureen virheeseen, ettei sitä voida konsanaan anteeksi suoda.
En tiedä, suuri verenvuodatusko, päähäni saama isku vai mikä se oli, joka takoi ajatuksiani niin, että nyt on lähdettävä, ja niin minä sitten ruutujen helistessä rupesin pyrkimään pystyyn jättäen vielä kaikeksi onnettomuudeksi, kuten myöhemmin selville kävi, browningin lattialle, vaikka olin pistävinäni sen taskuuni.

Kun hoipertelin osaston komisarion virkahuoneeseen, niin Tschokke, joka tietysti oli havainnut browningin lattialla, lähetti korvaini ohi vielä kolme panosta, jotka eivät suinkaan olleet mitään hyvästijättölaukauksia, vaan tarkoittivat täyttä totta. Etteivät kuulat jonkun askeleen välimatkalla osuneet, todisti puolestaan, että tappelukaverinikin oli suuresti hermostunut, hän kun sittemmin osoittautui erinomaiseksi tarkka-ampujaksi”.
Ylikonstaapeli Milan pääsi siis pakenemaan poliisilaitoksen muihin huoneisiin. Tällä välin raatihuoneen edustalle oli komennettu palokunta kalustoineen. Jonkin ajan kuluttua palomiehet saivat pelastettua Milanin erään ikkunan kautta palotikkaita myöten. Ylikonstaapelilta meni taju, ja hänet pistettiin pika-ajurin kyydillä kohti lasareettia. Joidenkin lähteiden mukaan Milan oli saanut sähäkässä ammottavan haavan poskeensa.


© Jari P. A. Niemelä 1998-2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti