Powered By Blogger

perjantai 22. toukokuuta 2015






Höyrylaiva Kurun
haaksirikko 1929



asiakirjojen pohjalta laatinut J. Niemelä

Suomen murheellisin laivaturma vei
Näsijärven syvyyksiin 138 ihmistä


Tampereen estoniasta tuli viime syksynä kuluneeksi 81 vuotta. Höyrylaiva Kurun kaatuminen rajussa myrskyssä 7. syyskuuta 1929 on yhä Suomen sisävesiliikenteen historian suurin ja murheellisin turma, ja samalla mittavin onnettomuus, joka Tamperetta on kohdannut.

Kuru vei Näsijärven syövereihin Siilinkarin edustalla 138 ihmistä. Vain 22 pelastui. Järkyttävän onnettomuuden syiksi on selitetty paitsi raju myrsky, myös laivan maine ja ylpeydentunto sekä laivan tekniset muutostyöt, jotka kenenkään asiaa aavistamatta tekivät Kurusta suurmyrskylle voimattoman.

Juttuun on lisätty luettelo Kurun haaksirikossa menehtyneistä.


Höyrylaiva Kuru muutostöiden jälkeen kesällä 1928 Naistenlahdessa.
Komeutta saatiin ihailla vain runsaan vuoden ajan.
Kun Näsijärven pohjaan painunut laiva oli saatu nostettua, kunnostustöissä poistettiin yläkannen hytit.
 



Höyrylaiva Kuru oli rakennettu Sommers, af Hällströn & Waldensin konepajalla Tampereella vuonna 1915. Se oli alkujaan yksikerroksinen, mutta laivaa korotettiin vuotta ennen onnettomuutta yhdellä kerroksella. Epäonnen laiva lähti 7. syyskuuta Tampereen Mustastanlahden satamasta normaalille reitilleen kohti Kurua. Oli lauantai-iltapäivä kello 15.15. Matkustajia oli 148 ja miehistöä 12 henkeä. Laiva oli lähes täysi, mukana muun muassa kesäasunnoilleen suunnanneita kaupunkilaisia, hautajaisseurue sekä kaupunkiasioilleen tulleita maalaisia, olihan maitotilipäivä. Mukana oli myös kotiin viikonlopuksi menossa olleita koululaisia.

Iloisia ihmisiä s/s Kurun kannella. Kuva on otettu vuoden 1928 laivan korotuksen jälkeen, mutta ehdottomasti ennen onnettomuutta. Hyvinkin voi olla – ja voimmehan toki kuvitella – että tässä on kyseessä juhannusristeily vuodelta 1929? Vain muutamaa kuukautta myöhemmin kaikki oli toisin, ja Tampereelle käytännössä julistettiin kaupunginsuru.
 


Aamusta alkaen oli käynyt kova myrsky, jonka voima kohosi Näsinselällä hirmuiseksi. Tuuli puhalsi jopa 11-12 beaufortin nopeudella. Luonto nostatti laineet Tampereen edustalla parimetrisiksi. Monet pienemmät laivat eivät sinä päivänä tohtineet irtautua Näsijärvelle. Mustassalahdessa kolme laivaa odotteli lähtöä. Kapteeni Onni Saarinen neuvotteli toisten laivamiesten kanssa, olisiko liian uskaliasta lähteä matkaan. Mutta koska Kurua pienempi Ylöjärvikin päätti lähteä, ja onnellisesti pääsikin matkaan, myös Kurun köydet irrotettiin.

Sumutorvi huusi, joku
karjui: ”Laiva kaatuu!”


Näsinselällä kapteeni Saarinen käski hiljentämään vauhtia kovan aallokon takia. Kun Kuru oli ehtinyt noin kilometrin päähän satamasta, lähestyi sitä parin sadan metrin päässä Siilinkarista kolme hyökyaaltoa. Saarinen määräsi koneet pysäytettäväksi, jotta laiva voisi helpommin nousta aaltojen harjalle.

Tästä ei kuitenkaan ollut apua. Aallot löivät Kurun yli ja etukansi täyttyi vedestä. Vesimassa painoi arviolta 15 tonnia, mikä oli kolme kertaa enemmän kuin laivan tavaralasti. Koska tulvaluukkuja ei ollut, vesi ei pääsyt pois, vaan keula painui kohti syvyyksiä ja laivan potkuri perässä pieksi ilmaa. Joku parkaisi: ”Laiva kaatuu!”, sumutorvi kirvoitti pari hätäistä tuuttausta. Ihmiset ryntäilivät pakokauhun vallassa sinne tänne. Toinen aalto mursi välikannen matkustajatilan keulaportit. Kolmannen aallon jälkeen laiva kallistui vasemmalle kyljelleen, kaatui ja vesimassat upottivat sen lyhyessä ajassa. Onnettomuushetki oli 15.26. Se on saatu perämiehen pysähtyneestä kellosta.

Haaksirikosta maitonkkaan tarrautuneena pelastunut silloinen 11-vuotias koulupoika, myöhempi professori Lars Pettersson muisteli Tammerkoski-lehdessä:

– Lähellä Siilinkaria valtava hyökyaalto löi vasten laivaa ja heti sen jälkeen toinen. Vesi murtautui laivan keulasta sisään ja laiva alkoi vajota kyljelleen. Ehdin irroittaa joitakin pelastusvöitä laivan kyljestä, ja yhden sellaisen varassa jouduin veteen. Sitten laiva hävisi näkyvistä. Kaikki oli tapahtunut arviolta kahden minuutin kuluessa.

Kurusta pelastui
22 ihmistä


Osa matkustajista ehti temmata itselleen pelastusvyön, muutamat hyppäsivät järveen, toisia pyyhkäisivät aallot mennessään. Useat ihmiset jäivät loukkuun välikannelle ja hytteihin. 50-60 ihmistä kellui Kurun rungolla ennen kuin se vajosi. Kylmä vesi kangisti ja tappoi monia. Kaikki eivät päässeet laivan kolmeen pelastusveneeseen.

 

Kuva s/s Kurun pelastustöistä 7.9.1929.
 



Viitisen minuuttia Kurun jälkeen lähti Mustastalahdesta höyrylaiva Tarjanne, Kurun ”kilpakumppani”, kohti Ruovettä. Kun onnettomuus havaittiin, Tarjanne kiirehti turmapaikalle ja ryhtyi pelastamaan järvessä kamppailevia ihmisiä. Tarjanteeseen saatiin pelastettua 15 haaksirikkoista. Pelastutöihin lähti myös hinaaja Näsijärvi, jahka koneisiin saatiin kehitettya tarpeeksi höyryä. Tehtailija Vaissin koululaispoika Teuvo lähti Suunta-moottoriveneellä oma-aloitteisesti pelastustöihin. Näihin kahteen alukseen pelastettiin 5 ihmistä. Uimalla pääsi rantaan kaksi. Kaupunginjohtaja Nordlundin määräyksestä Näsijärvi partioi vielä illalla puoli kuudelta uppoamispaikalla, ja löysikin pelastusveneestä kaksi kohmeista matkustajaa. Yhteensä pelastuneita oli 22.




Kurun kaatuminen herätti sekasortoa kaupungissa. Tapaus nähtiin Mustastalahdessa ja Näsikalliolta, joihin aaltojen armoille jääneiden hätähuudot kuuluivat. Ja kun viesti kiiri kaupungissa, ihmisiä saapui Näsijärven rannoille katsomaan murhenäytelmän loppuosaa. Näsijärven purjehdusseura oli aamulla peruuttanut lauantai-iltapäiväksi aiotun ylimääräisen kilpapurjehduksen, mutta seuran majalla oli kuitenkin runsaasti väkeä, joka joutuikin katselemaan avuttomana tapausta. Ainoa, jolla oli kelvollinen paatti, oli edellä mainittu rohkea yhteiskoululainen Teuvo Vaissi.




Kuusi ihmistä
jäi niille vesille


Seuraavana maanantaina Näsijärvi oli peilityyni. Kuru löydettiin 15 metrin syvyydestä; laivan todettin olevan pystyssä pohjassa. Sukeltajat Helander ja Hoivala toivat ylös vainajia, ensimmäisenä nostopäivänä heitä saatiin ylös 44. Onnettomuuspaikan läheisyyteen tuotiin lotja tilapäiseksi ruumishuoneeksi, ja kun vainajia ei enää sopinut kaupungin ruumishuoneelle, otettiin käyttöön Frenckellin varastotiloja. Joitakin menehtyneitä saatiin pinnalle vasta Kurun noston yhteydessä.


Turmassa menehtyneitä tuotiin pelastustöiden jälkeen Frenckellin tehtaan tiloihin.
 


Etsinnöistä huolimatta Näsijärven pohjaan jäi kuusi vainajaa. Yksi menehtyneistä, koulupoika Toivo Lindqvistin ruumis löydettiin vasta myöhään syksyllä, kun jää alkoi peittää järveä. Hän oli jaksanut uida Särkänniemen aallonmurtajalle saakka, mutta kohmeisin käsin ei ollut saanut kiinni kivistä.

Kurun onnettomuudessa hukkui 138 ihmistä, suurin osa heistä Kurusta ja Länsi-Teiskosta. Tamperelaisista menehtyi 30. Hukkuneiden joukossa oli useita tunnettuja kansalaisia, muun muassa kansanedustaja Ida Vihuri, toimittaja Veikko Leuku ja Kurun nimismies K. H. Hakkarainen. Vavahduttavin oli kuitenkin 17-vuotiaan Helmi Rasin kuolema. Kun sukeltaja tutki laivaa, hän näki eräästä ikkunasta tytön polvillaan, kädet ristissä, silmät auki katse ikkunaan päin. Hytin lattialla oli vähän vettä, joten ilmeisesti Rasi oli kuollut hapenpuuteteseen. Kun sukeltaja mursi oven, vesi toi ruumiin hänen syliinsä.



Kurun haaksirikossa menehtynyttä viedään hänen viimeiselle matkalleen kohti Teiskoa tai Ruovettä.
Kuva Mustanlahden satamasta.
 



Tampere peruutti
150-vuotisjuhlat


Kurun kaatuminen herätti valtakunnansurun, mutta tapaus noteerattiin myös ulkomailla. Omaisille saapui surunvalitteluja eri valtioiden päämiehiltä ja suurlähettiläiltä, myös muun muassa paavilta.

Tuomiokirkossa järjestettiin mittava surujumalanpalvelus. Yhteishautaukset Tampereella, Kurussa ja Länsi-Teiskossa muodostuivat suuriksi surujuhliksi. Tampereen kaupunki peruutti lokakuun 1. päiväksi suunnitellut kaupungin 150-vuotisjuhlat ja päätti käyttää juhliin varatut 250 000 markkaa hautajais- ja muistomerkkikuluihin. Huoltajansa menettäneiden lasten sekä vanhusten auttamiseksi kerättiin toista miljoonaa markkaa. Varoista muodostettiin säätiö, joka jakoi apua vielä vuonna 1946.

Kalevankankaan yhteishaudalle pystytettiin muistomerkki vuonna 1930. Se on Kirsti Liimataisen piirustusten mukaan Kurun harmaasta graniitista veistetty kolmimetrinen monumentti. Kaupunki kustansi myös toisen muistomerkin: vuonna 1940 Näsikalliolle pystytettiin Yrjö Liipolan veistämä Kurun onnettomuuden muistomerkki vuonna 1940. Monumentissä äiti kamppailee kahden lapsensa kanssa tuulta vastaan. Katse on kohti keskustaa, selkä käännetty raivoavalle Näsijärvelle.
Epäonnen laiva nostettiin vielä saman syksynä Näsijärven pohjasta. Kuru junnostettiin ja asetettiin liikenteeseen, jossa se palveli vuoteen 1939. Sittemmin laivan kone ja runko vietiin Länkipohjan sahalle.

Uppoamiseen
monta syytä


Perusteellisten tutkimusten jälkeen raastuvanoikeus vapautti Kurun kapteenin kokonaan vastuusta. Saarinen olikin tehnyt kaiken minkä oli pystynyt, ja toimillaan sitä paitsi pelastanut monta ihmishenkeä. Onnettomuuden pääsyyksi todettiin vuosi ennen onnettomuutta Kuruun tehty rakennemuutos: laivaosuuskunta oli korottanut alusta konepajan varoituksista huolimatta. Kaksikerroksisena Kurun painopiste oli muuttunut ylemmäs, ja näin laivasta oli tullut korotyksen jälkeen aiempaa kiikkerämpi. Lisäksi todettiin, että laivasta puuttuivat kokonaan tulvaluukut. Eräänä syynä taas on pidetty Kurun mainetta Näsijärven voimakkaimpana aluksena – ylävetiset kun olivat ylpeitä laivastaan, eikä se tavallaan ”voinut olla lähtemättä”. Kolmas ja ratkaiseva syy ilman muuta oli hirmumyrsky.

Kurun onnettomuuden viimeinen vaihe päättyi 8. syyskuuta 1979, kun onnettomuuden viimeiset uhrit – siis Näsijärveen jääneet – siunattiin vesillä. Turmasta pelastuneita oli 1990-luvulle tultaessa vielä elossa kolme






© Jari P. A. Niemelä 1996 ja 2015

Jutun lähteinä on käytetty seuraavia teoksia ja artikkeleita:
  • Aamulehti 7.9. 1989, 8.9.1989, 13.10.1994
  • Helsingin Sanomat 10.9.1989
  • Jutikkala, Eino: Tampereen historia III (Tampere 1979)
  • Kärkönen, Arvo: Näsijärven murhenäytelmä (Pori 1929)
  • Miettinen ym.: N – Näsijärven purjehdusseura 1898-1988 (Mänttä 1988)
  • Ruohonen, Arvo: Laivoja ja laivamiehiä Tampereen vesillä (Tampere 1981)
  • Silfverhuth, Voitto: Kalevankangas (Tampere 1993)
  • Tammerkoski-lehden numerot 8/59, 8/69, 3/76
Olen lisäksi haastatellut 1990-luvun alkupuolella turmasta pelastunutta Niilo Warista sekä onnettomuuden silminnäkijää Eero Saarista.

Yksityiskohtaisen kuvauksen tapahtumista saa HS:n yllämainitusta artikkelista (jossa tosin matkustajamäärä sekä vainajien lukumäärä ovat virheellisiä). Aikalaiskuvausta löytyy mm. AL:n artikkelista 7.9. 1989.
Lisäksi tietoja ovat antaneet osastopäällikkö Eero Saarinen (turman silminnäkijä) sekä 1980-luvun lopulla Niilo Waris (turmasta pelastunut, joka on kertonut tarinansa ääninauhalle 1979).

Kurun onnettomuusuhrit


S/s Kurun haaksirikossa menehtyneet

Seuraava luettelo on peräisin Orvo Kärkösen tuoreeltaan onnettomuuden jälkeen kirjoittamasta kirjasta ”Näsijärven murhenäytelmä”.

Kärkönen luettelee 133 hukkuneen nimet. Kurun kunnasta vaipui laivan mukana 45 ihmistä, Teiskosta (enin osa länsi-teiskolaisia) 29 ja Tampereelta 28 ihmistä. Ruovesiläisiä hukkui 9, ikaalislaisia 4, ylöjärveläisiä 3, messukyläläisiä 3 ja parkanolaisia 2. Akaan pitäjästä, Alahärmästä, Karkusta, Korpilahdelta, Pohjois-Pirkkalasta, Punkalaitumelta, Sääksmäeltä, Urjalasta, Viljakkalasta ja Virtain pitäjästä menehtyi kustakin yksi ihminen.

Tämä on virkavallan virallinen tilasto, mutta yleisimmin käytetty epävirallinen tieto kertoo, että Kurun uhreja olisi ollut viisi enemmän eli 138. Ristiriitaisuudet johtuvat siitä, että tarkkaan ei tiedetä, montako matkustajaa laivaan oli loppujen lopuksi tullut.

Keitä nuo viisi tämän luettelon ulkopuolista olivat, jää historian hämärään.

Virallisen tiedon mukaan hukkuneista 65 oli naisia, 68 miehiä. 18-vuotiaita tai nuorempia Näsijärvi vei 23. Nuorin hukkunut oli 5-vuotias tyttö Messukylän pitäjästä, toiseksi nuorin 12-vuotias koulupoika Kurun pitäjästä.
Pelastuneita oli 22. Kuuden ihmisen ruumiita ei koskaan löydetty.


AKAAN PITÄJÄSTÄ
Maalari Vihtori Ilmari Ojanen, synt. 25. 5. 1895. Jälkeenjääneet: puoliso ja poika.

ALAHÄRMÄN PITÄJÄSTÄ
Työmies Arvi Kustaa Vuosimaa, synt. 1. 7. 1905

IKAALISTEN PITÄJÄSTÄ
Talollisen tytär Tyyne Vilhelmiina Hiitti, synt. 18. 12. 1913
Talollisen tytär Aili Maria Jokijärvi (Marjamäki), synt. 27. 1. 1912
Talollisen tytär Lempi Katri Jokijärvi (Marjamäki), synt. 23. 11. 1915
Tehtaantyöntekijätär Fanni Raiskio, synt. 20. 6. 1913

KARKUN PITÄJÄSTÄ
Työmies Nyyrikki Ilmari Immeri Jokinen, synt. 26. 9. 1904

KORPILAHDEN PITÄJÄSTÄ
Työmies Väinö Ehonen, synt. 1901

KURUN PITÄJÄSTÄ
Emäntä Aleksandra Ala-Kapee, synt. 15. 7. 1874. Jälkeenjääneet: puoliso ja 4 lasta.
Koululainen Väinö Matias Ala-Kapee, synt. 14. 9. 1917, edellisen poika.
Nimismies Kalle Heikki Hakkarainen, synt. 6. 11. 1872. Jälkeenjääneet: puoliso ja 6 lasta.
Tilallisen tytär Martta Elisabeth Hangaslammi, synt. 22. 12. 1909
Lohkotilallinen Heikki Hietakangas, synt. 15. 1. l876. Jälkeenjääneet: puoliso ja 7 lasta.
Talollinen Kalle Oskari Hietalahti, synt. 25. 1. 1872. Jälkeenjääneet: puoliso ja 7 lasta.
Vuokraaja Isak Höök, synt. 5. 11. 1883. Jälkeenjääneet: puoliso ja 7 lasta.
Emännöitsijä Tyyne Matilda Järvenpää, synt. 9. 3. 1885. Leski.
Palvelijatar Margareeta Järvinen, synt. 19. 4. 1914
Koululainen Seppo Erland Adolf Kalliojärvi, synt. 20. 10. 1916.
Tilallisen poika Toivo Arvid Koivisto, synt. 20. 10. 1906.
Torpparin vaimo Elsa Sofia Korpi (Lahtinen), synt. 20. 10. 1879. Jälkeenjääneet: 6 lasta.
Torppari Mikko Korpi (Lahtinen), synt. 29. 6. 1873. Jälkeenjääneet: 6 lasta. Edellisen puoliso.
Tarjoilijatar Aini Esteri Korpinen, synt. 10. 5. 1902
Työnjohtaja Arvid Koskinen, synt. 18. 12. 1878. Jälkeenjääneet: puoliso ja 2 lasta.
Tehtaantyöntekijätär Eliina Koskinen, synt. 25. 3. 1904.
Tehtaantyöntekijätär Hilma Maria Kylänen, synt. 15. 11. 1907
Työmies Frans Matias Lahti, synt. 19. 9. 1875. Jälkeenjääneet: 6 lasta.
Työmiehen vaimo Matilda Lahti, synt. 13. 3. 1880. Jälkeenjääneet: 6 lasta. Edellisen puoliso.
Tehtaantyöntekijätär Elli Johanna Lahtinen, synt. 21. 7. 1906
Tehtaantyöntekijätär Sisko Siviä Lahtinen, synt. 23. 9. 1911
Työmies Matti Lamminen, synt. 14. 11. 1909
Kansimies Matti Lepistö, synt. 27. 3. 1887
Tarjoilijatar Irja Annikki Leppäoja, synt. 12. 7. 1910
Maanviljelijän poika Ensio Rudolf Lähteenmäki, synt. 2. 2. 1908
Maanviljelijän tytär Esteri Akia Lähteenmäki, synt. 17. 2. 1910
Maanviljelijän poika Viljo Johannes Lähteenmäki, synt. 1. 9. 1902
Muurari Vihtori Manninen, synt. 19. 3. 1874. Jälkeenjääneet: puoliso ja ottotytär.
Opettajatar Anna Amanda Moisio, synt. 22. 10. 1901
Maanviljelijä Juho Arvid Myllymaa, synt. 22. 8. 1875. Jälkeenjääneet: puoliso ja 3 lasta.
Maanviljelijän tytär Aina Heleena Myllymaa, synt. 14. 10. 1909. Edellisen tytär.
Tehtaantyöntekijätär Dagmar Sulamit Mäkinen, synt. 31. 12. 1910
Tilallisen poika Eeti Mäkelä, synt. 10. 4. 1910
Koululainen Jorma Veijo Mäkelä, synt. 12. 4. 1908
Liikeapulainen Anna Maria Nieminen, 19. v.
Työmies Kalle Mauri Nieminen, synt. 30. 1. 1904
Työnjohtaja Lauri Juuse Nieminen, synt. 28. 7. 1892. Jälkeenjääneet: puoliso ja 4 lasta.
Palvelijatar Aili Esteri Nummi, synt. 6. 7. 1912
Tarjoilijatar Elvi Maria Ojanen, synt. 9. 4. 1912
Tehtaantyöntekijätär Manda Tilda Peltomäki, synt. 29. 5. 1903
Talollisen poika Aaro Martialis Perikangas, synt. 20. 6. 1905
Maanviljelijän tytär Helmi Vilhelmiina Rasi, synt. 1. 10. 1912
Maanviljelijä Toivo Arvid Salo, synt. 18. 4. 1886
Työmies Reino Rikhard Tamminen, synt. 19. 3. 1912
Laivamies Artturi Adolf Thurman, synt. 31. 10. 1906

MESSUKYLÄN PITÄJÄSTÄ
Työmies Kalle Jooseppi Lähdetluoma, synt. 12. 2. 1912
Työmiehen vaimo Josefiina Amanda Virta, synt. 20. 8. 1891. Jälkeenjääneet: puoliso ja 2 lasta.
Lapsi Vilma Terttuli Virta, synt. 23. 2. 1924. Edellisen tytär.

PARKANON PITÄJÄSTÄ
Maanviljelijä Juho Kauppila, synt. 14. 10. 1875. Jälkeenjääneet: 3 lasta.
Maanviljelijän vaimo Hulda Maria Kauppila, synt. 30. 7. 1879. Edellisen puoliso.

POHJOIS-PIRKKALAN PITÄJÄSTÄ
Lämmittäjä Jaakko Vilhelm Fonsell, synt. 24. 7. 1912

PUNKALAITUMEN PITÄJÄSTÄ
Leskivaimo Amanda Josefiina Ojanen, synt. 1860

RUOVEDEN PITÄJÄSTÄ
Työnjohtaja Teofilus Helenius, synt. 13. 10. 1889
Perämies Johannes Leppänen, synt. 27. 8. 1905
Talollisen poika Lauri Lindholm, synt. 27. 7. 1907
Koululainen Toivo Olavi Lindqvist, synt. 30. 9. 1912
Leskirouva Aurora Moisio, synt. 9. 3. 1860
Kansimies Aarre Jooseppi Nieminen, synt. 22. 12. 1904
Neiti Iina Heleena Ojanen, synt. 23. 11. 1911
Metsätyönjohtaja Johannes Sulonen, synt. 21.12.1882. Jälkeenjääneet: 4 lasta.
Rouva Emma Sulonen, synt. 2. 2. 1893. Jälkeenjääneet: 4 lasta. Edellisen vaimo.

SÄÄKSMÄEN PITÄJÄSTÄ
Työmies Anton Back, synt. 7.11.1895

TAMPEREEN KAUPUNGISTA
Rakennustyömies Sulo Oskar Ahlgren, synt. 18. 1. 1885. Jälkeenjääneet: ottotytär.
Rouva Ellen Edith Ahlgren, synt. 9. 11. 1879. Jälkeenjääneet: ottotytär. Edellisen puoliso.
Koneenhoitaja Väinö Hannula, synt. 6. 11. 1886. Jälkeenjääneet: puoliso ja poika.
Tehtaantyöntekijätär Kerttu Kaarina Henell, synt. 6. 6. 1906
Palvelijatar Suoma Aliina Hietala, synt. 3. 2. 1901
Tehtaantyöntekijätär Taimi Amanda Hietalahti, synt. 28. 2. 1909
Konttoristi Anton Valdemar Hirvelä, synt. 11. 9. 1885. Jälkeenjääneet: puoliso.
Rouva Laura Amalia Jokinen, o.s. Järvinen, synt. 24. 4. 1898. Jälkeenjääneet: puoliso.
Oikolukija Eedla Edit Järvinen, synt. 18. 10. 1903
Konttoristi Katri Vilhelmiina Järvinen, synt. 25. 11. 1899
Pesijätär Olga Koivu, synt. 27. 5. 1901. Jälkeejääneet: 2 lasta.
Tehtaantyöntekijätär Olga Kaarina Koskela, synt. 23. 11. 1906
Sanomalehdentoimittaja Veikko Leuku, synt. 19. 5. 1891. Jälkeenjääneet: puoliso ja 5 lasta.
Tehtaantyöntekijätär Helmi Alise Lindfors, synt. 5. 3. 1897
Tehtaantyöntekijätär Hilja Irene Lindfors, synt. 3. 3. 1899
Autonkuljettaja Lauri Lindroos, synt. 21. 8. 1901
Tehtaantyöntekijätär Klaara Katri Nieminen, synt. 12. 8. 1904
Rouva Laila Tuovi Mannila, o.s. Palmroos, synt. 16. 2. 1898. Jälkeenjääneet: puoliso.
Konttoristi Sally Adele Palmroos, synt. 8. 12. 1899
Ylioppilas Reino Akseli Palmroos, synt. 29. 11. 1906
Koneenhoitaja Johan Viktor Prikander, synt. 22. 6. 1879. Jälkeenjääneet: puoliso.
Tehtaantyöntekijätär Impi Josefiina Päivärinta, synt. 2. 9. 1911
Kirjaltaja Kaarlo Edvart Salmi, synt. 16. 7. 1907
Tehtaantyöntekijätär Ellen Maria Salmi, synt. 28. 12. 1910
Sähkömonttööri Unto Johannes Salminen, synt. 22. 2. 1911
Neiti Liisa Mirjami Salo, synt. 25. 2. 1912
Luennoitsija Kalle Ignatius Suotaala, synt. 11. 2. 1900. Jälkeenjääneet: puoliso ja lapsi.
Kansanedustaja Ida Johanna Vihuri, synt. 18. 8. 1882

TEISKON PITÄJÄSTÄMaanviljelijä Kalle Yrjö Ala-Rantala, synt. 18. 4. 1884. Jälkeenjääneet: puoliso ja 3 lasta.
Tilallinen Aatu Hankaniemi, synt. 10. 10. 1873. Jälkeenjääneet: puoliso.
Tilallisen tytär Maria Heikkilä, synt. 18. 10. 1878
Maanviljelijä Vilho Matias Heikkilä, synt. 13. 12. 1893. Jälkeenjääneet: puoliso ja lapsi.
Tilallisen tytär Aili Esteri Järvinen, synt. 22. 11. 1909
Palvelijatar Hilma Aliina Järvinen, synt. 5. 4. 1895
Tilallisen tytär Iida Aurora Järvinen, synt. 10. 3. 1903
Tilallisen tytär Maria Vilhelmiina Järvinen, synt. 27. 1. 1905
Tilallisen poika Reino Matti Henrik Järvinen, synt. 12. 8. 1911
Työnjohtaja Albert Vilhelm Kallio, synt. 27. 11. 1907
Talollisen tytär Hulda Johanna Lammi, synt. 22. 7. 1890
Lohkotilallinen Esaias Lehtonen, synt. 8. 6. 1879. Jälkeenjääneet: puoliso ja 3 lasta.
Työmies Kalle Olavi Leppänen, synt. 1911
Tilallisen poika Väinö Yrjö Moisio, synt. 10. 4. 1903
Tilallisen vaimo Hilma Myllymäki, synt. 7. 2. 1868. Jälkeenjääneet: puoliso ja 8 lasta.
Tilallinen Oskari Samuel Mäenpää, synt. 15. 11. 1882. Jälkeenjääneet: puoliso ja tytär.
Rakennusmestari Arvo Patrik Mäkelä, synt. 16. 4. 1899
Tilallisen tytär Saima Matilda Niemi, synt. 12. 3. 1910
Tilallisen poika Arvo Rikhard Nieminen, synt. 1. 1. 1906
Tehtaantyöntekijätär Tilda Josefiina Nieminen, synt. 16. 1. 1903
Emäntä Iida Eedit Rajala, synt. 15. 2. 1888. Jälkeenjääneet: puoliso ja lapsi.
Itsellinen Eelis Salmi, synt. 28. 8. 1872. Jälkeenjääneet: puoliso ja 2 lasta.
Tilallisen tytär Hilma Maria Salmi, synt. 24. 2. 1895
Itsellinen Kalle Kustaa Salminen, synt. 17. 7. 1858
Tilallinen Arvo Samuli Siukola, synt. 20. 8. 1902
Tilallisen vaimo Katri Viola Siukola, synt. 2. 6. 1902. Edellisen puoliso.
Tilallinen Väinö Evert Siukola, synt. 8. 8. 1886. Jälkeenjääneet: puoliso ja 5 lasta.
Koululainen Väinö Olavi Ylijoki, synt. 24. 11. 1916
Herastuomari Kustaa Aadolf Yli-Rantala, synt. 1. 4. 1864

URJALAN PITÄJÄSTÄ
Leskiemäntä Maijastiina Salo, synt. 23. 7. 1864

VILJAKKALAN PITÄJÄSTÄ
Teurastaja Konsta Hirvo, 48. v.

VIRTAIN PITÄJÄSTÄ
Emäntä Hilma Eliina Iso-Aho, synt. 17. 9. 1862

YLÖJÄRVEN PITÄJÄSTÄ
Työmies Paavo Mateus Jylhä, synt. 30. 3. 1913
Talollisen tytär Eliina Vilhelmiina Vormisto, synt. 5. 11. 1891
Talollisen poika Paavo Erland Vormisto, synt. 25. 10. 1905



Lähde:
  • Kärkönen, Orvo: Näsijärven murhenäytelmä (Otto Andersinin kustannusliike, Pori, 1929)

Löytyivätkö Näsijärven ensimmäisen höyrylaivan
s/s Ahdin jäänteet Mustastalahdesta?




Amanuenssi Erik Tirkkonen tutki keväällä 2005 Tampellan arkistoista jälkiä s/s Ahdista

Asiakirjat eivät vahvista eivätkä kiellä Ahti-teorian oikeellisuutta

Mustanlahden hylkypuiden arvoitus antaa vielä odottaa ratkaisuaan. Pirkanmaan maakuntamuseon amanuenssin Erik Tirkkosen tuoreet tutkimukset eivät kuitenkaan kumoa Ahti-teoriaa eli sitä, että hylkypuut todellakin kuuluisivat vuonna 1859 valmistuneelle Näsijärven ensimmäiselle höyrylaivalle. Tosin eivät ne teoriaa vedenpitävästi oikeaksikaan osoita.
Näsijärven laivahistoriaa perinpohjin tutkinut Juhani Valanto puolestaan arvioi, että kaikki tähän mennessä esiin tulleet yksityiskohdat pelkästään vahvistavat, että hylyn jäänteet ovat yhtä kuin s/s Ahti.
Edesmenneen Tampella-yhtiön arkistoja säilytetään Elinkeinoelämän keskusarkistossa (ELKA), jossa Tampellaa käsittelevää aineistoa on kaikkiaan 668 hyllymetriä.

Tirkkosen tutkimukset rajattiin höyrylaiva Ahdin loppuvaiheisiin ja sen jälkeisiin pariin kolmeen vuoteen eli ajanjaksolle 1868-75.
- Vaikka selvityksen aikarajaus on suhteellisen suppea, on materiaalin määrä tältäkin ajalta valtava.

Selvitystä vaikeutti se, että se jouduttiin tekemään ns. hakuammuntana, koska ennakkoon ei ollut tarkkaa tietoa, mistä asiakirjoista Ahti-laivasta löytyisi tietoa, muistuttaa Tirkkonen.

Mitä sitten etsittiin?


Jälkiä Ahdin viime vaiheista, siitä, poltettiinko aluksen runko höyrykoneen ja pannun poistamisen jälkeen, kuten kirjallisuudessa on väitetty. Vai käytettiinkö runkoa vielä 1870-luvulla johonkin muuhun tarkoitukseen?

Amanuenssi Erik Tirkkonen tutki
kolmena päivänä Tampellan
arkistoja Mikkelissä, mutta
lopullista läpimurtoa ei vielä saatu.

Kirjanpidosta ei selviä
mitä tapahtui Ahdin rungolle

Höyrylaiva Ahdilla on ollut Tampellan (entinen Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Osakeyhtiö) kirjanpidossa tili nro 18, jolta käyvät ilmi muun muassa laivaa koskeneet hankinnat sekä laivasta aiheutuneet palkkakustannukset. Tili nro 18 kulkee Ahdin nimissä vuoden 1871 loppuun, sen jälkeen se on nimetty uudelleen.

– Tilin viimeinen merkintä on vuoden kokonaisvoitto, 1045 markkaa. Tämä voi viitata laivan myyntiin. Tästä voitaneen päätellä, että laiva on poistettu kokonaan käytöstä vuoden 1871 aikana, kirjoittaa Tirkkonen tutkimusraportissaan.
Höyrylaiva Ahdista on aiheutunut varustelukuluja – muun muassa koivuhalkoja, talia ja puuvillaöljyä – vuosina 1869 ja 1870. Varustelukuluja ei mainita enää vuonna 1871, sen sijaan palkkakuluja löytyy. Tirkkosen mukaan tämä voisi viitata höyrykoneen poistamiseen laivasta (Ahdista todellakin nostettiin höyrykone talteen ja myytiin myöhemmin eräälle sahalle voimanlähteeksi, tästä jäljempänä tällä sivustolla).

– Lähteistä ei käy ilmi, mitä Ahdin rungolle tapahtui höyrykoneen poistamisen jälkeen. Asiakirjoissa en törmännyt tietoihin, jotka antaisivat viitteitä, että Mustanlahden hylky voisi olla jokin muu alus tai että Ahdin runko olisi myyty uudelle omistajalle, sanoo Tirkkonen raportissaan.

– Jos Ahti on myyty eteenpäin, luulisi siitä olevan jonkin merkinnän, nyt tosin kirjanpidossa näkyy vain Ahti-tilin voittosumma vuodelta 1871. Jos taas alus olisi hajotettu, upotettu tai uponnut, tuntuisi luontevalta, että niistäkin löytyisi jokin merkintä, pohtii Tirkkonen.

Tällaisia merkintöjä tietysti saattaa joissakin vielä läpikäymättömissä Tampellan arkistopapereissa olla.

Valanto:
”Kaikki yksityiskohdat tukevat Ahti-teoriaa”

Tamperelaiseen, erityisesti Näsijärven laivahistoriaan laajalti perehtynyt historioitsija Juhani Valanto pitää selvänä, että kaikki tähän mennessä julki tulleet seikat tukevat Ahti-teoriaa. Valannon käsityksen mukaan s/s Ahdin runko olisi höyrykoneen poiston jälkeen ajautunut (myyty?) proomuksi Mustaanlahteen. Valanto järkeilee asian näin:

– Mustanlanhden hylky löytyi siltä kohtaa, jossa rannassa oli aikoinaan 1800-luvun jälkipuoliskolla Frenckell-yhtiön lautatarha. Puutavarakuljetuksiin tarvittiin proomuja, joita ryhdyttiin Tampereellakin järjestelmällisesti rakentamaan vasta 1870-luvulla. Sitä ennen proomuiksi muutettiin vanhoja purjelaivoja.

– Finlaysonilla oli kaksi isoa proomua 1860-luvulla, nimittäin Joosef ja Komissarov. Frenckellillä oli satamassa myöhemmin kaksi isoa proomua nimeltään Tampere ja Vehkalahti ja sitten kolmas, jolla ei ollut nimeä. Tämä on hieman hämmentävää, sillä yleensä kun laiva muutettiin proomuksi, nimi seurasi perässä.

Valannon arvion mukaan tämä nimetön proomu oli juuri Ahdin runko. Nimittäin, vuonna 1859 valmistunut s/s Ahti oli koristeellinen fregattihöyry, joka kuitenkin oli liian kiikkerä, ja alus meinasi tuhoutua Tammerkoskessa jo neitsytmatkallaan. Laivaa uusittiin myöhemmin vakauden saavuttamiseksi.

– Ahdista riisuttiin muun muassa keulakuva, nimikilvet ja peräpeili. Ahdista tuli tavallaan ”nimetön laiva”. Luultavasti Ahti joutui sitten Frenckellin haltuun ja siitä tuli tämä ”nimetön proomu”. Hylyn mitat ja löytöpaikka viittaavat vahvasti Frenckelliin.


© Jari P. A. Niemelä, teksti 2005 ja 2015

Lähteet:
  • Kaupunkilehti Tamperelainen 14.5. 2005
  • Juhani Valannon haastattelu 13.5. 2005


I Löytö


Laivahistorioitsija Juhani Valanto:
”Kyllä tämän vahvasti Ahdilta vaikuttaa”

Urheilusukeltajien tiedossa on jo pitkään ollut, että Tampereen Mustanlahden (tai Kortelahden) pohjassa makaa kaksikin hajonnutta hylkyä. Julkisuudessa niistä ei juuri ole puhuttu, eikä niitä ole sen koommin tutkittu. Mielenkiinto kuitenkin virisi keväällä 2004 aivan uudella tavalla.

Satama-altaan pohjasta paikallistettiin pääsiäisen 2004 tuntumassa toinen näistä hylyistä, joka hetimiten myös taltioitiin filmille. Tätä ennen vedestä nostettiin keväällä useita puisia laivanosia, jotka ovat peräisin kyseisestä hylystä. Liikenne -ja laivahistorioitsija Juhani Valanto pitää uusimpien tutkimustulosten valossa lähes varmana, että hylky ja osat ovat Näsijärven ensimmäisen höyrylaivan, siipirataslaiva Ahdin jäänteitä.

Mustanlahden satama koostuu kahdesta osasta: itse satama-allas on nimeltään Kortelahti ja varsinainen Mustalahti on pieni lahti Paasikiventien ja sataman itäisen nokan välissä. Kokonaisuutta nimitetään kuitenkin Mustanlahden satamaksi. Satama-altaan pohjasta löytyy sitä sun tätä, muun muassa laivanosia, vanha Ford Anglian rämä, tekohampaita, vessanpöttöjä, kansalaissodan aikaisia aseita ja niin poispäin. Mustanlahden pohjassa makaa kaksi hajonnutta puista laivanhylkyä, joista toinen on vanha proomu ja toinen nyt löydetty mitä todennäköisimmin vanhan höyrylaivan käytöstä poistettu runko, sen jäänteet.

Satamaan rakennettiin kevättalvella 2004 polttonesteiden tankkauspiste veneilijöitä varten. Rakennelma sijoitettiin Laiturikadun päähän Särkänniemen puoleiselle rantamuurille s/s Tarjannetta vastapäätä. Töiden yhteydessä satama-altaan pohjaa jouduttiin ruoppaamaan noin neljän metrin etäisyydeltä rantamuurista. Vedenalaiset työt saatiin päätökseen huhtikuun alussa, ja tankkauspiste valmistui kesäksi.

Ensimmäiset löydökset
helmikuussa


Helmikuun puolivälissä 2004 nostettiin ruoppaustöiden yhteydessä kolmen metrin syvyydestä hiekkapatjan alta kaksi vanhan laivan puuosaa. Toinen löydöistä on parimetrinen, loivan s-kirjaimen muotoinen osa, joka viittaa fregatin keularankaan. Toinen hirsipötkö on pienempi, mutta ilmeisesti samasta laivasta. Osat vietiin säilöön Tampereen kaupungin satamatoimiston varastoon. Myöhemmin, maaliskuun alkupuolella löytyi ruoppaustöiden yhteydessä vielä kolmaskin ”samaan sarjaan” kuuluva puukappale.

Löydökset herättivät heti suurta huomiota. Ne saattavat jopa osoittautua tamperelaisen vesiliikennehistorian kannalta sensaatiomaisiksi.

Tamperelaisen liikenne- ja laivahistorioitsijan Juhani Valannon mielestä löytö on erittäin merkittävä. Hän tunnisti toisen puista, s-mallisen kappaleen muodoltaan fregattimallisen aluksen keularangaksi. Valanto on tutkinut puut, vertaillut keularangan muotoa vanhoihin valokuviin ja laivapiirustuksiin ja päätynyt muutamaan eri vaihtoehtoon. 

Keulapuut viittaavat mahdollisesti 1840-luvun halkojaaloihin, mutta kaikkein todennäköisemmin 1850-luvun lopun jälkeen rakennettuun höyryalukseen, jota on voitu käyttää myöhemmin koneiston poiston jälkeen esimerkiksi proomuna.

Mustastalahdesta nostettu parimetrinen keularanka on
laivahistorioitsija Juhani Valannon arvion mukaan kuulunut
joko jollekin halkojaalalle tai höyrylaivalle.
Nyt on varmistunut, että löydös kuuluu
aikajänteelle 1857-77.


© Jari P. A. Niemelä, teksti ja kuvat 2004-05 ja 2015

Käytetyt lähteet:
  • Juhani Valannon haastattelut, maalis-huhtikuu-marraskuu 2004
  • Kaupunkilehti Tamperelainen, maalis-huhtikuu 2004


II Hylky


Puita löytyi lisää
– ja lopulta itse hylyn jäänteet

Mustanlahden hylyn arvoitus sai uusia käänteitä huhtikuun 2004 alkupuolella. Tankkauspisteen lähistöltä satama-altaan pohjasta löydettiin lisää vanhan aluksen osia: kaksi kaarevaa, noin metrin mittaista paksua veistettyä parrua. Mutta mikä häkellyttävämpää, muutamaa päivää myöhemmin löytyi seitsemän metrin päästä rannasta puisen laivan hajonnut runko. Kyseinen löydös kuvattiin videolle ja valokuviksi.

– Samasta aluksesta näyttävät olevan peräisin. Nämä ovat ilmeisesti laivan pohjan tai kylkikaaren osia, todisti laivahistorioitsija Juhani Valanto uudet löydökset nähtyään.

Hänen mielestään kaksi uutta löydöstä ovat ”samaa sarjaa” kuin kolme aiemmin löydettyä. Mutta paras on vielä tulossa!Tankkauspisteen urakoitsija on ruoppaukseen, vesirakennus-, väylä- ja sukellustöihin erikoistunut tamperelaisfirma Finnsukellus Oy. Firman omistaja Pertti Koivuaho sukelsi pääsiäisen 2004 alla työmaan edustalla ja havaitsi reilun satama-altaan suulla vanhan hylyn jäänteet pohjassa.
 
– Siellä makaa noin 15-metrinen puinen alus hajonneena. Sen toisen puolen kylkikaaret ovat noin puoli metriä pohjasta ylöspäin, ja ilmeisesti aluksen köli makaa pohjassa lietteen sisällä, kertoo Koivuaho näkemästään.

– Siinä on kai toinenkin hylky hieman kauempana, nyt tosin jään alla.

– Mutta se toinen on kuulemma proomu. Tämän sinun näkemäsi tuntomerkit viittaavat vahvasti vanhan höyrylaivan runkoon. Epäilyni, että se voisi olla Näsijärven ensimmäisen höyrylaivan Ahdin runko, vain vahvistuu. Pituus sopii hyvin Ahtiin: 52 jalkaa eli 15,6 metriä, innostuu Juhani Valanto.

Laivahistorioitsija Valannon mielestä Mustastalahdesta
hieman myöhemmin löydetyt kaaripuut kuuluvat
samaan sarjaa helmikuisten löydösten kanssa.


Laivahistorioitsija Juhani Valanto ja yrittäjä Pertti Koivuaho tutkivat
yli satavuotiasta laivan osaa. Satamamestari Matti Joelle näkyy tulleen puhelu.




Hylky kuvattiin videolle

Laivahylyn jäänteet kuvattiin pääsiäisen jälkeen. Tankkauspisteen urakoitsija, tamperelainen Finnsukellus Oy kuvasi noin neljän metrin syvyydessä uinuvan laivan osat.

Kuvaus onnistui kirkkaalla säällä ja matalan veden aikana hyvin. Videolla ja valokuvissa näkyy selvästi puisen laivan kappaleita, puutappeja, järeitä hirsiparruja, kaarevia keulapuita, kylkikaaria ja lankkuja. Ja mikä ilahduttavinta, laivan perä on selkeästi tunnistettavissa.

– Peräsin on saman mallinen kuin fregateissa. Vanhat puutapit, joilla monet osat näkyvät vieläkin olevan kiinni, viittaavat myös siihen, että hylky on hyvin vanha, arvioi laivahistorioitsija Juhani Valanto nähtyään kuvat ja kuuden minuutin videon.
Alus ei siis ole missään nimessä ehjä. Sen jäänteet ovat vajonneet lietteen sisään. Aavelaiva on hieman kallellaan köli syvällä mudassa. Toisen puolen kylkikaaret pistävät esiin, toista laitaa ei näy missään. Lisäksi laivanosien ympärillä on monenmoista ajan saatossa kertynyttä pikkurojua.

Juhani Valanto arvioi heti tuoreeltaan, että jäänteet ovat peräisin jostakin 1850-1870 -luvulla rakennetusta höyrypurresta, joka olisi koneen poistamisen jälkeen otettu esimerkiksi proomukäyttöön. Miksi alus on sitten Mustaanlahteen uponnut tai upotettu, on hämärän peitossa.

– Tässä vaiheessa veikkaisin jopa 60-prosenttisella todennäköisyydellä, että kyseessä on Näsijärven ensimmäisen höyrylaivan, siipirataslaiva Ahdin jäännökset. Muut neljä mahdollista höyryä ovat Toivo, Dagmar, Koljo ja Laine, joiden ”jäljet” katoavat 1870-luvun lopun jälkeen, arvioi Valanto.

Kuten huomaatte, keväällä 2004 Valanto oli jo aika varma Ahti-teoriastaan! Uusimpien tutkimustulosten myötä hän sanoo olevansa 90-prosenttisen varma, että hylky on s/s Ahdin.

Satamatoimistosta korostetaan, että hylyn jäänteille ei parane omin päin sukellella tai niitä muuten ronkkia, sillä kyseessä on lailla rauhoitettu muinaisjäänne.


© Jari P. A. Niemelä, teksti ja kuvat 2004-05 j 2015
Käytetyt lähteet:
  • Juhani Valannon haastattelut, maalis-huhtikuu 2004
  • Kaupunkilehti Tamperelainen, maalis-huhtikuu 2004
  • Haastattelut marraskuussa 2004


III Kuvia


Mustanlahden hylyn kuvia

Seuraavassa neljä valokuvaa satama-altaassa makaavasta hylystä. Kuvat on ottanut toimitusjohtaja Pertti Koivuaho/Finnsukellus Oy. Kuvaoikeudet: Tampereen kaupungin satamatoimisto, jonka suosiollisella luvalla kuvat julkaistaan:


Hylyn jäänteet makaavat pohjassa hieman kyljellään.
Toisesta laidasta on säilynyt noin puolet. Köli on lietteen ja mudan peitossa.
                                                       


Laivasta on jäänyt jäljelle perä. Keula sen sijaan puuttuu.




Ylemmässä kuvassa edelleen hajonnutta laivaa.
Vasemmalla ilmeisesti vanhoja kaaripuita,
joihin sivulankut on kiinnitetty.


Alemmassa kuvassa vielä perää toisesta kulmasta.



© Jari P. A. Niemelä, teksti (kuvat Tampereen kaupungin satamatoimisto 2004)



IV Tutkimus


Tutkimus vahvistaa:
hylyn jäänteet ovat aikaisintaan vuodelta 1857

Pirkanmaan maakuntamuseo on syksyllä 2004 tutkituttanut Mustanlahden hylkypuiden iän. Joensuun yliopistossa tehdyllä lustotutkimuksella selvitettiin, koska aluksen rakennuspuut on aikoinaan kaadettu. Kävi ilmi, että puuainesta ei ole voitu käyttää laivan rakentamiseen ennen vuotta 1857. Kyseinen vuosi on siis ehdoton takaraja – mikä tarkoittaa, että puuaines on kaadettu aikaisintaan tuolloin. Niinikään tutkimuksessa selvisi, että viimeinen mahdollinen puiden kaatovuosi on 1877.

Nyt on siis olemassa 20 vuoden haarukka 1800-luvun puolivälin jälkeisellä ajalla, jolloin Mustanlahden pohjassa makaava alus on rakennettu. Mustanlahden hylky on siis vähintään 127 vuotta ja enintään 147 vuotta vanha.
Laivahistorioitsija Juhani Valanto uskoo yhä vahvemmin, että kyseessä olisivat Näsijärven ensimmäisen höyrylaivan, siipirataslaiva Ahdin jäännökset.
– Tutkimuksen tarkentama 20 vuoden aikaväli tuo meitä yhä lähemmäs Ahtia. Mitkään muut alukset eivät oikein sovi tähän palapeliin. Mikään tosiseikka ei sulje Ahtia pois. Olen nyt 90-prosenttisesti varma, että se on Ahti, sanoo pitkään Tampereen seudun laivahistoriaa tutkinut Valanto.

Lustotukimus osoitti, että aluksen rakennuspuut on kaadettu ehdottomasti aikaisintaan 1857. s/s Ahti valmistui pellavatehtaan konepajalta (myöhempi Tampella) vuonna 1859.

Dosentti Pentti Zetterbergin kuvaamat ja tutkimat Mustanlahden hylkypuiden näytekappaleet.

– Viime elokuussa kölipuista otetuissa näytteissä on vahvoja viitteitä siitä, että puumateriaali ei olisi paikallista alkuperää. Vuosirenkaat eivät sopineet sikäläisiin vuosilustokalentereihin, joten puut on saatettu tuoda muualta, sanoo lustotutkimuksen tekijä, dendrokronologian laboratorion esimies, kvartäärigeologi Pentti Zetterberg Joensuun yliopistosta.

Valannon mukaan tämäkin seikka tukee Ahti-teoriaa, sillä siipirataslaiva Ahtiin mäntypuut kaadettiin syksyn 1858 ja talven 1859 aikana Ruoveden Pekkalan tilalta ja tuotiin talvikeleillä masunnin rantaan Tampereelle.

Ahti-teorian sekä kölipuiden arvoituksen selvitys jatkuu Pirkanmaan maakuntamuseossa. Tutkimus paneutuu seuraavaksi viime elokuussa hylyllä kuvatun videoaineiston analysointiin, Mustanlahden satamahistoriaan sekä Näsijärven laivojen historiaan.

– Nyt tutkitaan kaikkia loogisia mahdollisuuksia. Ennen kaikkea olisi hyvä jos voisimme yhdessä joensuulaisten kanssa selvittää puiden kasvupaikan, kertoo arkeologi Ulla Lähdesmäki.

Hän pitää lustoanalyysin tuloksia erinomaisina, koska ne sulkevat pois paljon olettamuksia ja tiivistävät tutkimuksen suuntaa. Koska hylkypuiden kaatoaika saatiin nyt haarukoitua 20 vuoden jänteelle 1800-luvun puolivälin jälkeiselle ajalle, Mustanlahden hylyn jäänteet ovat muinaismuistolain piiriin kuuluvia eli toisin sanoen lailla rauhoitettuja.


© Jari P. A. Niemelä, teksti 2004-05 ja 2015

Lähteet:
  • Kaupunkilehti Tamperelainen 1.12. 2004



V Tutkimus II


Löydöksen parissa tehdään tieteellistä tutkimusta

Pirkanmaan maakuntamuseossa otettiin vanhojen laivapuiden löytyminen vakavasti, kuten museoviranomaisen kuuluukin. Vesistöistä löytyvien vanhojen alusten tai niiden jäännösten tutkiminen kuuluu Museovirastolle, mutta paikallinen viraston edustus tutkii ensin. Maakuntamuseossa asia kuuluu kulttuuriympäristöyksikön toimialaan.

Muinaisjäännöksista ja niiden suojelusta vastaava arkeologi Ulla Lähdesmäki kokosi keväällä pienen työryhmän, joka tutki alustavasti puuosat. Mukana oli maakuntamuseon ja museoviraston edustajia. Kaaripuut mitattiin ja niiden yksityiskohdat kirjattiin ylös.

Elokuussa 2004 Joensuun yliopiston dosentti Pentti Zetterberg otti laivapuista kolme näytettä, joille tehtiin syksyllädendrokronologinen ajoitus(mikä tarkoittaa puun vuosilustoihin perustuvaa iänmääritysmenetelmää). Näytteille siis tehtiin vuosilustotutkimus: tutkittiin ja analysoitiin puiden vuosirenkaat ja verrattiin niitä vuosilustotaulukoihin. Vuosirenkaathan ovat käytännössä puiden vuosittaisen kasvunopeuden mittari.

Ja toden totta! Lustotutkimuksella Zetterberg pystyi sataprosenttisesti ajoittamaan puiden kaatamisajankohdan 20 vuoden haarukkaan.

– Aineisto oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen. Ajoitus on nyt täydellisen varma. Tapaus kaipaa ehdottomasti Tampereen päässä jatkossa lisätutkimuksia, sanoo Zetterberg.

Jos hylystä olisi löytynyt sellaista puuainesta, jossa olisi ollut jäljellä kuorenalaista alkuperäistä pintaa, Zetterberg olisi kyennyt selvittämään puiden iän vuoden tarkkuudella. Koska tämänkaltaista parrua ei pintaan nostetuissa puissa ollut, jäätiin nyt kahden vuosikymmenen ”klappiin”. Poissuljettua tosin ei ole, etteikö hylyn osien joukosta löytyisi sellainenkin männynpätkä, josta voisi löytyä puun viimeisen kasvuvuoden sisältämä informaatio.

Oli miten oli, hylkypuiden ikä on nyt saatu määriteltyä: puut ovat 127-147 -vuotiaita eli ne on kaadettu 1857-77 – siis jonakin vuonna tuon haarukan sisään. Pirkanmaan maakuntamuseossa ryhdytään seuraavaksi selvittämään – käytännössä vuoden 2005 alkupuolella – mikä laiva sataman pohjassa makaava jäänne on todellakin ollut. Puiden ikä ja kaatamisaika ovat siis suurin piirtein hahmollaan, mutta kasvupaikka vielä ei. Silti jo nyt kyetään varmuudella sulkemaan pois erinäisiä olettamuksia.

Tutkimuksesta lisää jäljempänä. Tämän sivun kuvat ovat elokuun 2004 tutkimuksista Mustastalahdesta.


Dosentti Zetterberg ja arkeologi Lähdesmäki tutkivat vedestä nostettuja hylkypuita.

Puista otettiin näytteitä sahaamalla. Satamamestari Matti Joki avustaa työssä, Zetterberg käyttää konetta.

Sahatussa puukappaleessa näkyvät vuosilustot hyvin. Dosentin mukaan näytteet olivat kelvollisia.

Sahattu puukappale pistettiin talteen. Matka kohti Joensuun yliopiston laboratoriota saattoi alkaa.

Mikäli kävisi niin satumaisesti, että puut osoittautuisivat Näsijärven ensimmäisen höyrylaivan, siipirataslaiva s/s Ahdin jäännöksiksi, ne nostetaan ylös ja konservoidaan museon kokoelmiin. Mikä sopisi hyvin kokonaisuuteen, sillä museossa on jo entuudestaan tallessa höyrylaiva Ahdin keulakuva!

– Jos puita ei Vapriikin kokoelmiin oteta, yksi mahdollisuus on palauttaa ne takaisin veteen säilymään. Mutta uskoisin, että kiinnostusta konservointiin löytyy, arvioi Lähdesmäki Kaupunkilehti Tamperelaisen haastattelussa maaliskuussa.

Lähdesmäki pitää Joensuun yliopistossa tehtyä ajoitustutkimusta tärkeänä, ja jatkotutkimuksen täytyy nyt nojautua siihen.

– Vaikka vuositarkkuus jäi uupumaan, tietyn haarukan ajoitus nyt meille antoi. Seuraavaksi olisi hyvä yrittää selvittää kölipuiden kasvupaikka eli paneutua siihen mihin dosentti Zetterberg viittasi, että puumateriaali ei olisi paikallista alkuperää. Mitä siis tarkoittaa tässä paikallisuus? Täytyy vielä kääntyä joensuulaisten puoleen ja kysyä onko heillä vuosilustojen vertailuaineistoa esimerkiksi Ruovedeltä, pohtii Lähdesmäki.

Jatkotutkimuksiin vuoden 2005 puolella kuuluu myös museoviraston sukeltajan viimekesäisen videotaltioinnin syvällinen analysointi. Sitä kautta saataneen selville tarkemmin hylyn mittasuhteita ja joitakin rakenneosia. Lustotukimuksen antamaa tietoa taas verrataan Näsijärven laivaliikenteen historiaan, tutkitaan jäljellä olevia laivojen piirustuksia, erilaisia arkistoja ja kuvamateriaalia sekä selvitetään 1800-luvun lopun laivojen rakennusurakoitsijat.

Museovirasto sukelsi hylylle

Elokuun lopulla Mustanlahden hylkyä tutki myös työmestari Pekka PaanasaloMuseoviraston arkeologian osaston meriarkeologian yksiköstä. Hän sukelsi kolmen metrin syyvydessä makaavalle hylylle ja videoi kohteen.

– Hylyn pohja on mudan peitossa. Laivan jäänteet makaavat kallellaan, oikea kylki hieman vasenta ylempänä. Jäänteissä on selvästi näkyviä korkeita sivukaaria yhä kiinni aluksen kölissä, sanoo Paanasalo.

– Mikäli mutaa siivottaisiin hylystä pois, varmistuisi onko se ollut siipirataslaiva. Näyttäisi kyllä siltä, että laivassa on mennyt välilaipio poikki laivan, mikä viittaisi konehuoneeseen. On mahdollista, että laivassa on ollut höyrykone.

Museoviraston työmestari Pekka Paanasalo avustajansa kanssa. Hän ei suoralta kädeltä poissulje mahdollisuutta, että hylky olisi 1800-luvun puolivälistä. Toisaalta, parikaaret laivassa viittaavat myös nuorempiin paatteihin.

Sataman historia tutkitaan

Alun perin Mustanlahden hylkyjäänteiden tutkimustyö käynnistettiin maakuntamuseon kulttuuriympäristöyksikössä huhtikuussa 2004 pidetyllä palaverilla, jossa kartoitettiin löydösten taustoja. Asiantuntijana oli laivahistorian puolelta Juhani Valanto. Alustavan tutkimusraportin Mustanlahden satamasta teki tutkija Kirsi Kaivanto.

Satamassa on ollut lukuisia laitureita 1830-luvulta lukien, oluttehdas, höyrysaha, laivanrakennustelakoita ynnä muuta. Tästä kaikesta rakentuu myöhemmin laajempi raportti, joka on tarkoitus toimittaa kaiken kansan luettavaksi. Mustanlahden sataman värikkäästä historiasta nimittäin ei ole vieläkään olemassa yhtenäistä esitystä. Mustalahti-raportti tehdään, vaikka keväinen hylky ei osoittautuisikaan täkäläisen vesiliikennehistorian ja kulttuurihistorian kannalta arvokkaaksi.

– Koko prosessi on myös opettanut, että jos sataman tietämillä tehdään tulevaisuudessa joitakin remontteja, vastaisuudessa hankkeet on tuotava museoviranomaisille lausunnolle, sanoo Lähdesmäki.

Satamalla onkin lähivuosina edessään laituriremontteja. Vanhat allasta kiertävät laiturirakenteet on aikoinaan tehty puupaalujen varaan, ja parissa kohtaa paalutus on jo pettämässä.
 
– Ilman muuta teetämme ennen remontteja viistokaikuluotauksen museoviraston ja maakuntamuseon ohjeiden mukaisesti. Parempi tutkia, mitä mahdollisesti arvokasta pohjassa on, etteivät sitten työt esimerkiksi lakipykälien vuoksi keskeydy, lupaa satamamestari Matti Joki.

Materiaaliltaan laivapuut ja todennäköisesti myös hylyn osat ovat mäntyä. Satamatoimiston varastolle keväällä viedyt ja myöhemmin takaisin löytöpaikalle sataman pohjaan palautetut ensimmäiset puuosat ovat ikäisekseen hyvässä kunnossa. Vedessä puut ovat hapettomassa tilassa ja ne säilyvät kohtuullisen hyvin. Tästä näkökulmasta paras säilytyspaikka puille on Näsijärven pohja, tässä tapaksessa Mustalahti ja sen hylyn tienoo, mikäli hylkypuita ei nosteta ylös ja konservoida näytteille.



Mustanlahden satamasta tutkimusta varten nostettuja hylkypuita.
Hirret pulautettiin takaisin kehtoonsa, vanhan laivahylyn jäänteiden viereen.


© Jari P. A. Niemelä, teksti ja kuvat 2004-05 ja 2015

Käytetyt lähteet:
  • Juhani Valannon haastattelut, maalis-huhtikuu + marraskuu 2004
  • Ulla Lähdesmäen haastattelu, maaliskuu/elokuu/marraskuu 2004
  • Pentti Zetterbergin haastattelu, elokuu/marraskuu 2004
  • Kaupunkilehti Tamperelainen, maalis-huhtikuu 2004
  • Kaupunkilehti Tamperelainen, elokuu 2004
  • Kaupunkilehti Tamperelainen, 1.12. 2004
  • Tampere. Mustalahti – satama-alueen muuttuminen. Pirkanmaan maakuntamuseo, kulttuuriympäristöyksikkö. Tutkija Kirsi Kaivanto, 2004 (alustava tutkimusraportti, julkaisematon)


VI Mikä laiva?


Mikä laiva voisi olla kyseessä? Onko s/s Ahti löytynyt?

Mikä laiva Mustanlahden pohjassa makaa? Tässä vaiheessa on vielä oletuksia tai todennäköisyyksiä, tosin jo tarkempia ja tutkimusalaltaan tiivistyneempiä kuin vielä kesällä 2004. Lähtöarviot ovat:
  • kyseessä on vanha höyryalus, joka on ollut uponneena 1880-luvulta lähtien
  • hylky ja siitä irronneet puut ovat aluksesta, joka on rakennettu noin vuoden aikana ajanjaksolla 1857-77
Tamperelainen liikenne- ja laivahistorioitsija Juhani Valanto perustelee nämä lähtöarviot jäljempänä. Mainittakoon, että jo keväällä 2004, kun löydös tehtiin, Valanto teki hylkypuista ”silmämääräisen” arvionsa: laiva on rakennettu välillä 1858-70! Aika lähelle Joensuun yliopiston lustotutkimuksen tulosta…

Valannon mukaan Mustanlahden pohjassa makaava hylky on ollut fregattityyppinen alus, kuten kuvassa:


Fregatin pienoismalli Tukholman merimuseosta, kuva: Juhani Valanto


Valannon ensimmäisen, vaikuttavimman ja tällä hetkellä (joulukuu -04) 90-prosenttisen arvion mukaan hylyn jäänteet kuuluvat Näsijärven ensimmäiselle höyrylaivalle, siipirataslaiva Ahdille. Ahti oli puurunkoinen, hyvin raskastekoinen höyry, jonka Tampellan insinööri Hermann Kauffmann väittää muistelmissaan tulleen romutetuksi vuonna 1869:

”Loppuun kuluneena ja pahoin mädäntyneenä se seuraavana talvena siirtyi katoavaisuuteen, purettiin ja vaelsi hiiliuuniin ja romukasaan kaiken maailman tieltä. Laivan höyrykattilaa käytettiin sitten 1870-luvulla eräässä höyrysahassa Längelmäellä”, kirjoittaa Kauffmann kirjassaan Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä (1902/1939).

– Ihmetellä sopii, olisiko niin tukeva ja raskastekoinen laiva kymmenen vuoden käytön jälkeen poltettu. Ja mikä nyt sitten on mädäntynyttä mikä ei?, kysyy Valanto.

Hermann Kauffmann pestautui Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n (myöhempi Tampella) konepajan johtajaksi 1862. Muistelmansa hän julkaisi 1900-luvun alussa, siis parisenkymmentä vuotta s/s Ahdin väitetyn poismenon jälkeen.

– Kauffmannin muistelmissa ylipäätään on paikoin epätarkkuuksia ja virheitä, huomauttaa Valanto.

Kauffmann esimerkiksi väittää, että pohjanmaalainen rakennusmestari Pihl alkoi ”asian valmisteluksi syksyllä 1857 hakata hirsiä ja juuria metsästä ja laahata niitä masunnin rantaan niin pian kuin järvien jää kesti”.

– Kauffmannilla heittää tässä vuodet yhdellä. Puita saatettiin kaataa loppusyksyllä 1858 ja loput vuoden 1859 puolella. Ahti valmistui 1859. Ja sitä paitsi Pihl ollut edes mukana Ruoveden Pekkalan metsissä puita kaatamassa, sen homman hoiti herra nimeltä Aminoff, sanoo Valanto.

– Ahdin runko on voinut toimia proomunakin. Kaupunginarkistossa olevien Elias Enteen julkaisemattomien muistelmien mukaan kutakuinkin nyt löydettyjen puiden ja hylyn jäännösten kohdalla kuulsi veden läpi ”esihistoriallisen höyrylaivan jäänteet”. Niitäkin kuvattiin mädäntyneiksi. Kai ne siltä näyttävät kun katsoo Näsijärven ruskean veden läpi, ja hylyssä on kaikenlaista vuosien saatossa muodostunutta limaa ynnä sellaista, pohtii Valanto.

Elias Enteen kuvaus on Valannon mukaan peräisin 1880-luvun lopulta, mikä on tärkeä tieto tässä yhteydessä.

Seuraavassa Juhani Valannon tuoreet arviot (1.12. 2004), minkä aluksen jäänteistä voisi olla kyse:

s/s Ahti
  • rakennettiin pellavatehtaalla 1858-1859, liikennöi vuoteen 1869
  • pituus (15,6 metriä) ja raskas rakenne täsmäävät löydökseen
  • todisteena Elias Enteen kertomus 1880-luvun lopulta
  • Ahtiin puut hakattiin Ruovedeltä Pekkalan tilalta – tämä tieto tukee myös Joensuun yliopiston tuoretta ajoitustutkimusta, jonka mukaan on vahvoja viitteitä siitä, että hylkypuut eivät ole vuosilustoiltaan paikallista (tamperelaista) kasvupaikkamateriaalia
  • höyrylaiva Ahdista on jäljellä enää laivan keulakuva, vedenjumalaa kuvaava puuveistos, joka on esillä museokeskus Vapriikissa.

Höyrylaiva Ahdin pienoismalli, joka on kaupungin kokoelmissa.



Juhani Valanto huomauttaa, että ”kaikki palaset sopivat Ahti-teorian kanssa kuin palapelissä”:
 
– Mikään tämänhetkinen tieto ei ole ristiriidassa Ahtiin nähden muuta kuin se, että Kauffman sanoo, että laiva purettiin. Talonpoikaisjärki sanoo, että ei niin vahvaa ja hyvin rakennettua höyryalusta 11 vuoden ikäisenä kannattanut romuttaa!

s/s Toivo
  • rakennettu 1870 (rakennuttajana tehtailija John Peterson)
  • kirjakauppias Emil Hagelbergin ja ajuri Erik Laurenin omistama noin 19-20 -metrinen matkustajahöyry, joka liikennöi Vilppulaan
  • muutettiin vuonna 1877 hinaajaksi, sitten laivan jäljet yhtäkkiä loppuvat
s/s Dagmar
  • Finlaysonin ensimmäinen Dagmar, noin 19-metrinen von Nottbeckien laiva, kaunis ja koristeellinen
  • rakennettu 1866, hinasi Finlaysonin halkovarastojen kupeelle Mustaanlahteen kahta 25-metristä proomua, joiden nimet oli Josef ja Komissarov
  • erikoinen laiva, jossa oli kaksi höyrykonetta ja -kattilaa ja kaksi potkuria
  • rakennettu todennäköisesti Mältinrannassa
  • siirtyi vuoden 1876 jälkeen tehtailija Enqvistille, jolloin laiva muutettiin nimelle Johannes
  • tämän jälkeen laiva ”katoaa”, siitä ei ole enää muistiinmerkintöjä, mutta 1877-78 Enqvistille ilmestyy samantyylinen kaksipotkurinen laiva Wellamo (onko kyseessä mahdollisesti sama laiva?)
  • 1880-luvun puolella puutavarakaupias ja tervatehtailija K. J. Lindeman (kirjailija Yrjö Jylhän isä) osti Wellamon ja antoi nimen sille nimeksi Toivo (joka ryhtyi kuljettamaan proomuja)
  • aikalaistieto kertoo, että Toivo sai jäissä syksyllä 1895 vuodon Kurussa ja että miehistö joutui jättämään laivan – tämän tiedon takia Dagmar/Johannes/Wellamo/Toivo ei ehkä tule kyseeseen
s/s Koljo
  • tiilitehtailija A. H. Solinin (Näsijärvi Transport -yhtiö) rakennuttama puurunkoinen 16-metrinen varppaaja, jota käytettiin tukkilauttojen, halkoproomujen ja seililaivojen hinaamiseen
  • rakennettu vuonna 1873, toimi myös joinakin kesinä matkustaja-aluksena
  • koneisto purettiin 1880, sen jälkeen aluksesta ei ole tietoa
s/s Sulhanen
  • niinikään Solinin laivoja, rakenettu 1870, noin 20-metrinen
  • myöhempien tervahöyryjen mallinen, mutta paljon lyhyempi ja kapeampi
  • karkeatehoinen ja hidas alus (”ei siihen olis fregatin nokkaa tehty…”)
– Melkein luulen, että Sulhanen saattaisi löytyä Näsijärven pohjasta Santalahden edustalta, siellähän oli Solinin tiilitehdas. Ei siihen aikaan viitsitty laivoja purkaa, ne upotettiin, sanoo Valanto.

s/s Laine
  • noin 20-metrinen matkustajalaiva Tampere-Visuvesi -linjalla
  • rakennettu 1870
  • fregattityyppinen keula, kevytrakenteisempi kuin Ahti
  • 1881 aikalaistodistus, kuinka s/s Lainetta hinattiin jonkun isomman laivan matkustajaproomuna
  • Valannon mielestä sopii vähiten Mustanlahden hylyksi

Miksi se ei voisi olla vanha proomu?

Juhani Valannon mielestä hylkylöytö sopii kehnosti kuvaan vanhasta proomusta tai halkojaalasta, koska ne olivat järjestään huomattavasti suurempia kuin s/s Ahti (siis yli 15,6-metrisiä). Ja sitä paitsi, ei proomuja Näsijärvellä kovinkaan montaa 1860-luvulla ollut – itse asiassa vain kaksi: edellä mainitut Joosef ja Komissarov.

– Jatkotutkimuksissa pitäisi ehdottomasti selvittää s/s Ahdin ”romuttamisen” ajat. Itse tutkin aikoinani Tampellan arkistoja, mutta en ehtinyt päästä 1860-luvulle. Tampellan kirjanpito oli niin mahdottoman tarkkaa, että kyllä sieltä pitäisi löytyä pienikin yksityiskohta omaisuuden kohtalosta. Eli merkintä siitä, mihin Ahti on joutunut, mitä sille tehtiin, sanoo Valanto.

– Kaikki lienee tallella edelleenkin, jos ei Tampereella niin sitten Elinkeinoelämän keskusarkistossa Mikkelissä.

HUOMIO:

Tämä artikkeli on kirjoitettu ennen kuin Pirkanmaan maakuntamuseon tutkija kävi keväällä 2005 Mikkelissä penkomassa Tampellan arkistoja. Juhani Valanto on myös omissa tutkimuksissaan löytänyt merkintöjä Frenckellin ns. nimettömästä proomusta, suuria proomuja pienemmästä aluksesta. Tästä tapauksesta on jo edellä olevilla sivuilla kerrottu.


© Jari P. A. Niemelä, teksti ja kuvat 2004-05 ja 2015

Käytetyt lähteet:
  • Juhani Valannon haastattelut, maalis-huhtikuu sekä marraskuu 2004
  • Kaupunkilehti Tamperelainen, maalis-huhtikuu 2004
  • Kauffmann, Herman: Mieluisia muistoja Keski-Hämeestä (Karisto, 1902/1939).





Tshokken tapaus

asiakirjojen pohjalta laatinut J. Niemelä


Bolsevikit järjestivät Venäjän valtionpankin ryöstön 1906

Monimurhaaja Tshokke tappoi poliiseja
Tampereen raatihuoneella

Tampere oli monta kertaa vuosisadan alkupuolen kuohuttavien tapahtumien näyttämönä. Eräs surullisenkuuluisa on ns. Tshokken tapaus, jossa yksi Venäjän valtionpankin ryöstäjistä päätyi murhatöihin Tampereen raatihuoneella maaliskuussa 1906.

Karmea episodi vaati kolme kuolonuhria ja seitsemän haavoittunutta. Ryöstäjä ja murhamies ehti istua neljä vuotta hänelle langetettua kolminkertaista elinkautista ennen kuin hän kuoli keuhkotautiin. Pankkiryöstön rahoista suurin osa päätyi Venäjän bolsevikeille. Tapaus herätti kaupungissa levottomuutta jo muutoinkin suurlakon jälkeisissä epävakaisissa oloissa.

Tämä on karu kertomus mielipuolisesta tapahtumasarjasta, jossa ei ole mitään hyvää.
Jupakkaan liittyen näette harvinaisia vanhoja valokuvia.



Maanantaina helmikuun 26. päivänä vuonna 1906 iltapäivällä kello kahden maissa viitisentoista latvialaista bandiittia tunkeutui Venäjän valtionpankin Helsingin haarakonttoriin. Yksi rosvoista veti pankkisalissa esiin pistoolin, kohotti sen ja huudahti:

– Vallankumouksellisten toimeenpanevan komitean nimessä olette kaikki pidätetyt! Yksikään ei saa liikahtaa paikaltaan. Nostakaa kätenne ylös!
Pankin vahtimestari kirjoitti kuolemantuomionsa. Hän tempasi seinältä miekan ja ryntäsi kohti kriminaaleja, jotka ampuivat useita laukauksia häneen sekä lopuksi varmistivat verityönsä tikareilla. Saaliiksi kopla sai Venäjän ja Suomen rahaa yhteensä yli 170 000 ruplan edestä.


© Jari P. A. Niemelä 1998-2015

Mainittakoon, että lähteistä kaikista eloisin ja seikkaperäisin kuvaus Tshokken tapauksesta on E. J. Relanderin kirjoitus vuodelta 1948. Erityisesti sen antimia olen käyttänyt elävöittämään jupakan ydinjuonta. Käytetyt lähteet (lehdet ja kirjat):
  • Anero, Eeva: Eräs Tshokken tapaukseen liittynyt välikohtaus (Tammerkoski 4/88)
  • Autere, Paavo: Dramaattinen iltapäivä Tampereella (Tammerkoski 3/72)
  • Jutikkala, Eino: Tampereen historia III (Tampere 1979)
  • Järvelä, Ari: Tampereen raatihuone (Tampere 1990)
  • Keskinen, Pentti: Olipa kerran Tampereella (Tampere-Seura 1997)
  • Kujala, Antti: Lenin ja Suomi talvella ja keväällä 1906 (teoksessa Lenin ja Suomi osa I, Helsinki 1987)
  • Pohjola, Kaisa: Herrasväki käveli Espiksellä ja lapset leikkivät ”kotia” (Tammerkoski 3/64)
  • Relander, E. J.: Tschokken verinäytelmä Tampereella v. 1906 (Tammerkoski 3/48)
  • Viikari, Aimo: Järjestysmies Tihlmanista korttelipoliisiin, Tampereen poliisilaitos 1891-1991 (Tampere 1991)



Tämä sivu on avattu 18.3.1998 ja täydennetty 22.5.2015. Kirjoitusta voi lainata vapaasti mainitsemalla kirjoittajan ja lähteen (www-sivun osoite tai linkki). Palautetta pyydän lähettämään: jari.niemela2(at)saunalahti.fi

Muistakaa myös Tampereen historian verkkojulkaisu Sattumuksia Mansesta.

I Tapauksen tausta




Venäjän vallankumoukselliset
käyttivät Tshokkea ryöstöoperaatioon









Tshokken tapauksen taustalla on Venäjän vallankumouksen rahoitus. Puoluejohtaja V. I. Lenin oli jo aiemmin hyväksynyt valtion omaisuuteen kohdistuneet ryöstöt, sillä näillä keinoilla bolsevikit saisivat varoja toimintaansa. Murhenäytelmämme alku ajoittuu helmikuuhun 1906, jolloin bolsevikkien keskuskomitean alaisen teknisen taisteluryhmän jäsen Nikolai Burenin tapaa Helsingissä Latviasta paenneita työväenpuolueen jäseniä. Näiden kanssa Burenin tekee sopimuksen Venäjän valtionpankin Helsingin konttorin ryöstöstä. Helsingin punakaarti saa myös tiedon suunnitelmista.

Balttikumouksellisten sanotaan olleen otollista työvoimaa kimuranteissa hämäräpuuhissa, sillä monet olivat toimineet ns. metsäveljinä, aseellisina ryhminä, jotka taistelivat hallituksen joukkoja vastaan omissa kotimaissaan. Näin esimerkiksi Liivin- ja Kuurinmaalla, jossa itsenäisyystaistelijat olivat julistaneet Latvian (Lätin) tasavallan perustetuksi. Hiljalleen tsaarin valta oli kuitenkin päässyt niskan päälle, ja monet kumoukselliset olivat joutuneet pakenemaan Riian ja Pietarin kautta Suomeen, jossa aktivistipuolueen ja työväenliikkeen miehet järjestivät heille turvapaikkoja.

Tällä tapaa Helsinkiin saapuivat tammikuussa 1906 myös Riiasta kotoisin olevat ulkotyömiehen Adam Tshokken pojat Jan, Karl ja Gustaf sekä Kristian Jakob Treiman ja Petter SalinWendenin kaupungista sekä Jan Tshokken kanssa heilastellut Emma Gails. Jan Tshokke veljineen ja kumppaneineen asettui Helsingissä erääseen yksityisasuntoon Kaivopuistossa. Päivisin porukka tapasi kokoontua muiden latvialaisten kanssa mm. Albertinkadulla sijainneessa huoneistossa. Päivänä muutamana hioutui ajatus Venäjän valtionpankin putsaamisesta. Idean kehitteli Nikolai Burenin, joka sopi Jan Tshokken kanssa, että saalis luovutettaisiin ryöstöpäivän iltana Bureninille Tampereella.

Taustaksi vielä mainittakoon, että ylipäätään Venäjän sosiaalidemokraattinen työväenpuolue käytti vuosina 1906-08 nimenomaan latvialaisia erilaisissa ”vaarallisissa tehtävissä”. Nikolai Burenin, ryöstöjupakan suunnittelija, taas oli rikkaan pietarilaisen kauppiassuvun vesa, joka vietti joutilasta elämää ja konsertoi pianistina. Hän ajautui vallankumouksellisten leiriin vuonna 1901 Pietarin yliopilasmielenosoituksessa ja joutui pariksi viikoksi turvasäilöön. Sen jälkeen hän organisoi muun muassa kirjallisuuden salakuljetusta Suomesta Venäjälle.


© Jari P. A. Niemelä 1998-2015


II Veljet jäävät kiinni



Tshokken veljet pakenivat Keravalle
– suurkonna itse Tampereelle








Venäjän valtionpankin Helsingin haarakonttorin ryöstön jälkeen Karl ja Gustaf Tshokke sekä Kristian Jakob Treiman ostivat junalipun Keravalle ja pakenivat saman tien Helsingistä. Aseman henkilökunta haistoi kuitenkin syystä tais toisesta palaneen käryä ja sähkötti epäilyistään Keravalle, jossa nimismies esikuntineen asettui seuruetta junalle vastaan. Kun roistot laskeutuivat asemalaiturille, santarmi Michailoff yritti pidättää heitä, mutta Karl Tshokke tappoi tämän kylmäverisesti suuhun ampumalla. Rosvot ampuivat asemalle olleita ihmisiä kohden, ja syntyneessä yleisessä paniikissa roistot pääsivät luikahtamaan karkuun. Muutamat paikkakuntalaiset kuitenkin pystyivät seuraamaan heidän pakomatkaansa, joka päättyi Alikeravan kylään Hakalan talon riiheen.

Helsingistä saapui pian tämän jälkeen ylimääräisellä junalla lisää poliisivoimia. Muutaman laukaustenvaihdon jälkeen Karl Tshokke kumppaneineen antautui. Rosvojen vaatteista löytyi useita hiestä märkiä setelitukkoja. Kapteeni Jalanderille Karl Tshokke sanoi kylmästi pahoittelevansa ainoastaan sitä, ettei voinut ampua useampia santarmeja kuin yhden asemalla.

Pääpukari Tshokken veljet siis jäivät kiinni Keravalla. Rosvojoukko oli kuitenkin hajaantunut Helsingistä eri suuntiin. Tarinamme synkkä päähenkilö, operaation päätekijä, 28-vuotias Jan Tshokke pakeni naisseuralaisensa ja kahden aatetoverinsa kanssa iltapäivän kello kolmen junalla Tampereelle. He saapuivat perille illalla, etsivät asemalta ajurin ja käskivät häntä: ”Aja Kansan Lehti”.

Kopla esiintyi Baltian pakolaisina – heillä oli sosialidemokraattisen puolueen sekä eräiden aktivistien kirjallisia suosituksia asunnon saantia varten. Ajettiin työväentalolle, jossa heille järjestettiin ensimmäiseksi yöksi kortteeri yksityisasuntoon, kunnes he pääsivät majoittumaan Viinikankatu 17:ssä (nyk. Tuomiokirkonkatu) sijainneeseen matkustajakoti Saimaan.
Parin päivän kuluttua Tshokkea rupesi mietityttämään rikostovereidensa kohtalo, ja niinpä Emma Gails sai käskyn matkustaa junalla keskiviikkona 28. helmikuuta Helsinkiin ottamaan selvää, mitä porukan muille jäsenille kuuluu. Hänen oli määrä palata takaisin 1. maaliskuuta.

Tshokken majapaikan hankinnassa oli avustanut Kansan Lehden taloudenhoitaja Vihtori Kosonen, joka oli jo jonkin aikaa huoltanut niitä Baltian pakolaisia, jotka etsivät turvaa Suomesta. Kososelle oli syötetty petollisia tietoja, joiden mukaan Tshokke ja matkalaiset olisivat poliittisen vainon uhreja. Kososen epäilyt heräsivät hiljalleen, sillä miehillä oli huomattu olevan rutkasti venäläistä rahaa. Yksi rosvoista, Petter Salin oli käynyt Kososen puheilla ja halunnut vaihtaa rahaa. Salin kertoi lähtevänsä takaisin Helsinkiin maaliskuun ensimmäisenä, mutta että kävisi sitä ennen hakemassa sovitut Suomen markat. Kosonen soitti poliisille Salinin aikeista, mikä sattui ilmeisesti hyvinkin sopivaan aikaan. Komisario Balkewitsch määräsi samaisena maaliskuun ensimmäisenä päivänä konstaapelit Huupposen ja Orgelundin pidättämään Kansan Lehdestä Kososen siellä viivyttämän Salinin. Näin tapahtuikin.

Samoihin aikoihin Saiman palvelijattaressa olivat synkät mietteet virinneet. Hän oli näet siivouksen yhteydessä löytänyt eräiden matkalaisten vuoteesta revolverin ja tikarin. Asia saatettiin etsivän poliisin tietoon. Ylikonstaapeli John Milan ja etsiväkonstaapeli Huupponen saivat Balkewitschilta määräyksen tarkistaa Saiman huone perinpohjin. Maaliskuun 1. päivänä kello 12.00 poliisi hivuttautui epäiltyjen huoneeseen näiden poissaollessa ja löysikin mainitut aseet sekä vielä yhden tikarin sängyn patjan alta. Seurue oli alun perin kirjoittautunut sisään nimillä John ja Emma Seeberg sekä Albert Grigman. Etsivät alkoivat olla koko lailla varmoja, että nyt taisi osa Helsingin pankkirosvokoplasta kärytä.

Poliisit tuskin ehtivät takaisin kammarille, kun Saimasta soitettiin, että nyt epäillyt olivat saapuneet huoneisiinsa ja tuntuivat olevan aikeissa poistua Tampereelta. Nimittäin, kello 1.05 olisi sopiva juna lähdössä kohti Helsinkiä.


© Jari P. A. Niemelä 1998-2015